Vuosi 2024 oli yhdistykselle kiireinen ja toiminnantäyteinen, sillä yhdistyksen hallitus käsitteli ennätysmäärän, yhteensä 85 hanketta. Hankeneuvonta oli näin ollen keskeisin osa yhdistyksen toimintaa. Aiemmin yhdistyksen hallitus on vuoden aikana käsitellyt noin 50 hanketta.
Hallituksen käsittelemistä 85 hankkeesta 48 sai myönteisen päätöksen ja 37 kielteisen. Kysyntää oli paljon, ja pienten yritystukihakemusten käsittely vei resursseja yhtä paljon kuin suurten hankkeiden. Pienten yritystukihakemusten mukana yhdistys sai kuitenkin paljon uusia hakijoita ja yrityksiä mukaan Leader-rahoituksen piiriin. Yritysrahoitushakemuksia hallitus käsitteli vuoden aikana peräti 24 kappaletta.
Yhdistyksen hallitus kokoontui vuoden 2024 aikana yhdeksän kertaa, lisäksi laatu- ja strategiaryhmä kokousti kahdesti. Kokouksia järjestettiin eri puolilla toiminta-aluetta. Kokousaikataulut ja valintajaksot olivat saatavilla yhdistyksen verkkosivuilla.
Jäsenistö, viestintä ja työntekijät
Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2024 lopussa 345, joista 103 oli yhteisöjäseniä. Vuoden aikana lähetettiin kuusi sähköistä jäsenkirjettä. Jäsenkirjeen lisäksi yhdistyksen toiminnasta viestittiin yhdistyksen somekanavilla Facebookissa ja Instagramissa.
Vuoden aikana yhdistyksellä oli neljä työntekijää: Anna-Maria Hämäläinen johtavana Leader-asiantuntijana, Jenni Leppänen kyläkehittäjänä, Joona Karjalainen kesäsomettajana ja Mari Voutilainen toiminnanjohtajana.
Mitä vuosi 2025 tuo tulleessaan?
Vuosi 2024 oli yhdistykselle tosiaan työntäyteinen. Hanketoiminta pysyy edelleen vilkkaana ja tuleva vuosi näyttää yhtä toiminnalliselta. Yhdistys jatkaa vahvaa rooliaan alueellisen kehittämisen edistäjänä ja hankerahoituksen neuvojana. Luvassa on, että nuorisolle suunnattu, suosittu MassiMeijeri-rahoitus tekee paluun. Lisäksi innolla odotamme, että Pohjois-Karjalan älykkäät kylät -hanke pääsee kunnolla vauhtiin. Hankkeen päähallinnoija toimii Keski-Karjalan Jetina, mutta Joensuun seudun Leader -yhdistys toteuttaa hanketta omalla teemallaan.