Joensuun seudun Leader -yhdistykselle valittiin uusi hallitus

huhtikuu 09, 2022

Joensuun seudun Leader -yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous järjestäytyi runsaslukuisena Kontiolahden Kunnaspirtillä.

Kokouksen aluksi kukitettiin yhdistyksen pitkäaikaiset työntekijät; Vuodesta 1995 alkuvuoteen 2022 yhdistyksen toiminnanjohtaja toiminut Antero Lehikoinen sekä vuodesta 2001 yhdistyksessä työskennellyt hakesihteeri Riitta Martikainen. Sekä Lehikoinen, että Martikainen eläköityvät vuoden 2022 aikana. Yhdistyksen toiminnanjohtajana jatkaa Mari Voutilainen.

Kokouksen puheenjohtaja toimi polvijärveläinen Urpo Leminen. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat kuten tilinpäätös, toimintakertomus sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio. Näiden lisäksi valittiin yhdistykselle kolmikannan mukainen hallitus. Kolmikanta periaatteella tarkoitetaan, että kolmasosa hallituksen jäsenistä edustaa julkista hallintoa, toinen kolmannes paikallisia yhdistyksiä ja yrityksiä ja loput maaseudun asukkaita. Kolmikannalla varmistetaan ryhmätyön edellyttämä avoimuus ja tasapuolisuus päätöksentekoon osallistumisessa sekä uusien ihmisten mukaan saaminen paikalliseen kehittämistyöhön.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa polvijärveläinen Teuvo Mutanen. Mutanen valittiin tehtävään yksimielisesti. Mutanen kiitti kokousväkeä luottamuksesta ja kertoi jatkavansa hyvillä mielin työskentelyä maaseudun kehittämisen parissa.

Hallituksen kokoonpano 2022:

Puheenjohtaja

Mutanen Teuvo, Polvijärvi, julkisyhteisö

Julkisen tahon edustajat

Hiltunen Ilkka, Outokumpu
Karppanen Jaana, Liperi
Kokkonen Henna, Outokumpu
Väistö Matti, Joensuu (Kiihtelysvaara)

Yhteisöjen edustajat

Huttunen Päivi-Elina, Joensuu (Tuupovaara)
Koljonen Juha, Joensuu (Eno)
Riikonen Taru, Joensuu (Pyhäselkä)
Sormunen Saara, Kontiolahti

Yksittäiset maaseudun asukkaat

Antikainen Jarkko, Polvijärvi
Harinen Markku, Kontiolahti
Hyvärinen Ismo, Liperi
Ronkainen Jarmo, Joensuu (Tuupovaara)

Varajäsenet

Kuukkanen Merja, Joensuu (Tuupovaara), julkisyhteisö
Mutanen Rico, Eno, yhteisö
Simonen Jouni, Joensuu (Kiihtelysvaara), maaseudun asukas

Lisätietoja:
Teuvo Mutanen, hallituksen puheenjohtaja
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
puh. 040 104 6107

Mari Voutilainen, toiminnanjohtaja
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
puh. 040 508 6143

joensuun-seudun-leader-logo.svg

Hae rahoitusta

Omat hankkeet

Yhdistys